Hannah Jurvansuu

Vaalien alla on kuultu tärkeitä ja tarpeellisia esityksiä moniin lapsiperheitä koskettaviin epäkohtiin. Kuitenkin perheiden ehkä kaikkein syvimmät tarpeet näyttävät edelleen jäävän lähes vaille huomiota.

Noin 30 000 suomalaista lasta kohtaa vuosittain vanhempien eron ja erilleen muuttamisen. Niissäkin perheissä, joissa halutaan pysyä yhdessä, sinnitellään usein vuodesta toiseen isojen ongelmien kanssa. Äidin ja isän tunnesuhteen sanotaan olevan lasten henkinen koti. Jos kotona on paljon riitaa ja epäsopua, lapsi reagoi uhmaamalla. Lasten henkiseen pahoinvointiin on havahduttu kouluissa ja päiväkodeissa. Koulukiusaajan kotitaustoista löytyy lähes poikkeuksetta perheväkivaltaa. Masennus ja mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet.

Koko yhteiskunta heijastaa perheiden tilaa. Noin puolet suomalaisten avioliitoista päättyy eroon. Usein avioeron sattuessa asumiskustannukset tuplaantuvat ja toinen vanhemmista tulee toimeentulotuen tarvitsijaksi. Perheiden ongelmat ravistelevat kaikkia rakenteita. Samaan aikaan maamme koulutustaso on huippuluokkaa, mutta mikä taho antaisi perusopetusta siitä, miten tulemme toimeen toistemme kanssa ja kuinka rakennetaan kestävä ihmissuhde?

Ongelmat eivät korjaannu vain koulujen oppilasryhmäkokoja pienentämällä. Ensisijainen tuki tulisi kohdistaa sinne, mistä kaikki lähtee: koteihin ja perheisiin. Apua on olemassa, mutta resurssit ovat riittämättömät. Esimerkiksi neuvolajärjestelmässä keskitytään lähinnä lapsen fyysisen kehityksen tarkkailuun, vaikka hyvinvoinnin haasteet ovat aivan muualla. Lapsen tulevaisuuden kannalta on olennaista on se, millaisen kasvatuksen hän on saanut ja millainen on kodin ilmapiiri. Neuvolan perusrutiineihin tulisikin kuulua keskustelu esimerkiksi siitä, miten vanhemmat tulevat toimeen keskenään, mistä asioista tulee riitaa puolison tai lasten kanssa ja miten ongelmia perheessä käsitellään.

Lasten huostaanoton syynä on entistä useammin se, että nuori on ottanut perheessä ohjat käsiinsä eikä vanhemmalla ole häneen enää otetta. Syy ei kuitenkaan ole vanhemmissa, vaan tuen ja ohjauksen puutteessa. Lastensuojelussa on huomattu, että kun vanhemmat ovat saaneet tukea vanhemmuuden ja parisuhteen kysymyksiin, elämänhallinta on parantunut, ja lapsen huostaanotto on voitu välttää. Herää kysymys, onko esimerkiksi perheväkivaltaan turvautunut osapuoli missään elämänsä vaiheessa saanut ohjausta tunteiden ilmaisemiseen rakentavalla tavalla. Kaikille ihmissuhdetaidot eivät periydy syntymälahjana tai kodin perintönä. Väärien käyttäytymismallien poisoppiminen voi olla pitkä ja haastava prosessi, mutta aina vaivan arvoista.

Hannah Jurvansuu, nuorisotyönohjaaja, Hamina (kd)