Joonas Jaaranen haastaa Kymen Sanomien lukijapalstalla 2.4. eduskuntavaaliehdokkaita esittämään ideologisia näkemyksiään talouskasvusta.
Maailman väestömäärä kasvaa, ja ihmisille tulisi taata edes kohtuullinen elintaso, minkä vuoksi talouskasvua tarvitaan edelleen. Vastuullisesti toimien talouskasvu ei tuhoa ympäristöä, ja ruokaa riittää kaikille, kun se jaetaan oikein. Ongelma ei liity resursseihin eikä talouteen vaan moraaliin.
Toisen maailmansodan jälkeisen jakautuneen Saksan historia on esimerkki siitä, että markkinatalous luo hyvinvointia paremmin kuin sosialismi. Kapitalismin heikkous on kuitenkin siinä, että ilman vahvaa kristillis-eettistä perustaa se muuttuu epäterveeksi. Pelkästään taloudellisesti rationaalinen ihminen on itsekäs ja maksimoi vain oman hyötynsä. Se johtaa riistoon, kateuteen ja luokkaristiiriitoihin. Sekä sosialismi että kapitalismi sellaisenaan sisältävät moraalisia puutteita ja tuhon siemenen.
Hyvä markkinatalous sisältää järjestelmän, jossa huolehditaan koko väestöstä, myös sairaista ja heikoista. Eduskunnan on säädettävä lait, jotka luovat mahdollisimman oikeudenmukaisen järjestelmän. Markkinavoimia tulee lainsäädännöllä ohjata ja rajoittaa. Liiketoiminnan on perustuttava asiakkaan todelliseen tarpeeseen eikä mielikuvien avulla myytyihin turhakkeisiin, jotka kuluttavat luonnonvaroja tai ovat haitaksi terveydelle. Tämänkaltaisten tuotteiden myyntiä tulisi verottaa ankarammin. Sen sijaan elämiseen välttämättöminä kuuluvien energian, asumisen ja ruuan verotus tulee säilyttää kohtuullisella tasolla. Vastuulliseen toimintaan kuuluu myös uusien puhtaiden tekniikoiden, bioenergian ja luonnonmukaisten maanviljelymenetelmien käyttö.
Talouskasvua tarvitaan, mutta sen tulee olla hallittua ja ottaa huomioon ympäristönäkökohdat. Lisäksi talouskasvun hyödyt tulee jakaa oikeudenmukaisesti kaikkien ihmisten kesken.
Hannah Jurvansuu, Hamina (kd)